Chapter XI - The Old Man of Shadowdale

 Se oli yksi hirvittävimmistä hetkistä elämässäni. Vastaamme oli asettunut kolme pohjolan ryöväriä, väkivahvoja miehiä, joille hengen riistäminen väkivalloin ei ollut vierasta. Sen sijaan minulle ja ystävilleni tilanne oli ennen kokematon, olimme vailla magiamme mahtia. Yksikään loitsu ei sormistamme singonnut, taikavasama löytänyt maaliaan, saati tulipallo polttanut henkeä vastustajiemme keuhkoista. Ensi kertaa oli velhokko ajautunut lähikamppailuun, aseinaan pelkät astalot ja retkipuukot.

Tarinamme ei kuitenkaan päättynyt alkuunsa Faerunin tähtitaivaiden alle, sillä seikkailumme halki tasojen oli karaissut meitä, ja odottamaton apu iski vihollistemme sivuun tarkasti tähdätyin nuolin. Harpisti Talbred Elfbone oli nähnyt ahdinkomme kaukaa, ja auttoi ajamaan ryövärit pakosalle.

Ryövärit luoksemme johdattanut Tilvertonilainen kirjuri Algot Kaski pahoitteli tapahtunutta vuolaasti ja lyöttäytyi kutsumatta seuraamme suunnatessamme jousimies Talbredin majapaikalle. Hän oli Portinvahti, määrätty tarkkailemaan kohtaa, johon Ikiaikaisten Polku oli meidät johdattanut. Hän oli innoissaan saapumisestamme, sillä olimme ensimmäiset muinaisen portaalin kulkijat hänen vahdillaan, joka oli kestänyt jo useamman vuoden. Hänen kutsustaan lähdimmekin kohti Harpunsoittajain Harjua, jossa Varjolaakson Vanhus kuulisi meidän kokemuksiamme mielellään.

Tihkusade teki muutaman päivän matkastamme halki Cormanthorin läntisten laaksojen perin inhottavaa, eivätkä havainnot hiisisotapäälikkö Molonokan ryöstöjoukoista hälventäneet epämukavuuttamme. 

Harpunsoittajien Harjun juurella valkohiuksinen nainen Ethena Storm Silverhand otti meidät vastaan. Hän kertoi taikuuden kadonneen Faerunista hetkessä, lumotut tornit sortuivat, olennot joiden ei olisi pitänyt olla olemassa katosivat ja koko manner ajautui ennennäkemättömään murroksen aikaan. Velhoista ja noidista tuli henkipattoja monessa kolkassa, ja vain harvat papitkaan saivat ylläpidettyä seurakuntiensa uskoa Herroihinsa, joiden ääniä he eivät enää kuulleet. Pohjustettuaan tapahtumia meille, hän ohjasi meidät matalaan kivitaloon tapaamaan Varjolaakson Viisasta. Tämä oli yksi harvoista, jotka tiesivät Muinaisten Poluista ja näiden tosiluonteesta, ja olikin pystyttänyt oitis vartion niille, tavoittaakseen mahdolliset portaalien kulkijat jos niitä koskaan tulisi. Ikivanha mies hädin tuskin hengitti, mutta rahisi meille silti kuolinvuoteeltaan.

Hän kertoi, kuinka kolme vuotta sitten kaukana idässä puheet muinaisesta käärmekultista nostivat päätänsä Punaisten Velhojen parissa. Hyvinkin pragmaattisesta halusta keskittää valtaa sukujenvälisessä kilvoittelussa, aikaansai laajemman konfliktin, jonka voittamiseksi Punaisten Velhojen onnistui tehdä läpimurron usealla salatieteiden osa-alueella. Velhot ja heidän kokoamansa pahan akseli, joka koostui sekä Mulhorandin muinaisista hallitsijoista, viidakkotemppelien Sarrukh-kultisteista, ja pettureista, onnistui samaan haltuunsa voimakkaan taikaesineen, Erun’en’Namdan oli yksi voimakkaimmista muinaisista Netheril Kääröistä. Mutta se ei ollut Punainen Velho saati Kress Luopiota palvelevat yuan-ti maagit, jotka Netheril Kääröä käyttivät herättääkseen Maailman Käärmeen tahi apokalypsin. Se oli vanhan viisaan tytär, Algarondin valtakunnan ruhtinatar, Alassara Silverhand, joka apureineen aktivoi Jumalvasaran, joka katkaisi Faerunin yhteyden Mystran Punokseen. Siitä asti jäljellä olevat Harpunsoittajat ovat luodanneet merkkejä muista tasoista, ja meidän ilmaantumisemme herätti vanhuksessa toivon kipinän. Se kuitenkin sammui pian, sillä kerroimme kohtaamistamme merkeistä eri tasoilla, jotka viittasivat koko ymmärretyn tasofabriksen repeilevän loimestaan.

Vanhuksen voimat ehtyivät keskusteluumme, mutta hän neuvoi meidät kohti Anaurochin autiomaata ja Ikiaisten Polkua, jonka kerran vei Shadowfell varjojen tasolle. Siellä Turmion Tornistaan varjokansaa hallitseva Noitakuninga  Xeker-Nobron on netheriläisen tiedon viimeisiä vartioita, ja tietäisi varmasti tilanteen vakavuuden.

Vanhus ei jaksanut enempää, eikä Storm Silverhand tohtinut rääkätä häntä meidän seurallamme, joten annoimme hänen hiipua yöhön, nyt ja iäti. Sen sijaan valkohiuksinen nainen kehotti samooja Talbred Elfbonea saattamaan meidät kauas Anaurouchiin, Saiyddarin Ylängölle löytääksemme päättymättömän matkamme seuraavan etapin.