Chapter VIII - Part Two - The White Sword
Olimme palanneet helvetin hyisistä syövereistä ja juhlistaneet paluutamme liki koko Klarionin kylän yhteen koonneella juhlaillallisella, jonka ystävällismieliset puolituiset meille valmistivat. Keskustelimme juhlien aikana myös Horkom Horniskan kirjaamasta Yosgip Penwibblen hätäviestistä. Siinä hän viittasi Yhdeksännen Piirin Therioriin ja Ruar-tel-Quesserin Ikiaikaisten Tiehen. Tämänpä takia Koros jättikin kutsukynttilän palamaan uuteen kammioonsa Klarionin Kierteessä, sillä hänen käsittelijänsä Ardas Sanansaattaja saattaisi kyetä auttamaan kontaktoinnissa mainittuun Yhdeksännen Piirin viisaaseen.
Mutta seuraava aamu toi mukanaan jäävelho Trullus Netskinin sanoman. Hyiseen staasiinsa vangittu velho välitti meille viestin kuiskauksista ja avunpyynnöistä, jotka hänen Sfääripeilinsä poimi ulottuvuuksien välisestä neuloksesta. Jäävelho koki hädän meitä kiinnostavaksi, ja oli valmiudessa lähettämään meidän hädänalaisten tasolle vastaikaan remonteeratun teleportaatiohuoneen avulla.
Kääpiöartesaanien jälki oli rouheaa, mutta portaalihuone ajoi tehtävänsä, ja Klariorin Kierteen idyllinen demitaso jäi jälleen liian pian taaksemme. Nyt ympärillämme nousi primordiaalista vihreää, miestä kookkaampia jättiläissaniaisia ja taivaita kurottavia jättipuita. Olimme tietysti ihmeissämme minne ihmeeseen olimmekaan jälleen päätyneet, kun kaksi lannevaatteisiin pukeutunutta pienen pientä villimaahislasta pyyhälsi ohitsemme ja katosivat jättimäiseen aluskasvillisuuteen. Lähdimme tenavien perään ja löysimme suuren jättiläispuun juurakosta kokonaisen kyläyhteisön. Tuo juurten alla asuva muinaismaahista puhuva Sammalkansa toivotti meidät tervetulleiksi pelastajinaan, sodan jumalina, jotka olivat vastanneet heidän rukouksiinsa.
Kylän vanhin, villimaahisista sivistynein, Ipapos Bem Pitel kertoi meille, että kylään oli hyökätty ja heidän palvomansa Glim-Ton protojumalan pyhäkkö oli yritetty ryöstää. Edellisessä hyökkäyksessä surmansa saanut papitar ei ollut enää suojelemassa kyläyhteisöä ja pyhäkön kallisarvoisia taikakiviä, ja taivaalle oli alkanut piirtymään enteitä jotka saivat maahiset odottamaan uutta hyökkäystä.
Mutta seuraava aamu toi mukanaan jäävelho Trullus Netskinin sanoman. Hyiseen staasiinsa vangittu velho välitti meille viestin kuiskauksista ja avunpyynnöistä, jotka hänen Sfääripeilinsä poimi ulottuvuuksien välisestä neuloksesta. Jäävelho koki hädän meitä kiinnostavaksi, ja oli valmiudessa lähettämään meidän hädänalaisten tasolle vastaikaan remonteeratun teleportaatiohuoneen avulla.
Kääpiöartesaanien jälki oli rouheaa, mutta portaalihuone ajoi tehtävänsä, ja Klariorin Kierteen idyllinen demitaso jäi jälleen liian pian taaksemme. Nyt ympärillämme nousi primordiaalista vihreää, miestä kookkaampia jättiläissaniaisia ja taivaita kurottavia jättipuita. Olimme tietysti ihmeissämme minne ihmeeseen olimmekaan jälleen päätyneet, kun kaksi lannevaatteisiin pukeutunutta pienen pientä villimaahislasta pyyhälsi ohitsemme ja katosivat jättimäiseen aluskasvillisuuteen. Lähdimme tenavien perään ja löysimme suuren jättiläispuun juurakosta kokonaisen kyläyhteisön. Tuo juurten alla asuva muinaismaahista puhuva Sammalkansa toivotti meidät tervetulleiksi pelastajinaan, sodan jumalina, jotka olivat vastanneet heidän rukouksiinsa.
Kylän vanhin, villimaahisista sivistynein, Ipapos Bem Pitel kertoi meille, että kylään oli hyökätty ja heidän palvomansa Glim-Ton protojumalan pyhäkkö oli yritetty ryöstää. Edellisessä hyökkäyksessä surmansa saanut papitar ei ollut enää suojelemassa kyläyhteisöä ja pyhäkön kallisarvoisia taikakiviä, ja taivaalle oli alkanut piirtymään enteitä jotka saivat maahiset odottamaan uutta hyökkäystä.
Emme voineet jättää kyläläisiä oman onnensa nojaan, vaan lupasimme tehdä parhaamme pysäyttääksemme brutaalit hyökkäykset. Soveltaen sotataikojamme maahisten maastotietämykseen, viritimme ansan raakalaismaista ryövärijoukkoa varten. Ja eivät olleet maahiset väärässä, sillä taivaan ollessa mustimmillaan, yötaivaan halkaisi hitaasti etenevä valkoinen sivallus, kuin miekan isku. Se ei ollut Linnunrata, eikä liioin Andromeda, eikä edes tähtidruidi Koros tuntenut sitä. Vaan pohdintamme jäi, soihtujen ja terässaappaiden marssin lähentyessä asemiamme rinteen yläpäässä. Vastassamme oli toistakymmentä mustahipiäistä rautapanssareihin pukeutunutta sotaörkkiä, väkivallan muovaamia petoja, joiden rinnalla tavallinen vuorihiisi kalpeni kaikessa muussa paitsi hajussa.
Joten kyllä sai tieteelle ja tutkimukselle omistautunut ateisti-kääpiökin kiittää herraansa Moradinia, ei parempaa lahjaa tahi siunausta voi pitkäparta toivoakaan, kuin örkkijoukkoa marssimassa teuraalle. Ja katso, me tapoimme. Tapoimme ne kaikki! Saniasmetsän täyttyessä savuavan napalmin ja käryävän lihan voittoisasta tuoksusta, lähdimme takaisin maahiskylään. Vaarat oli voitettu jälleen kerran, mutta siltikin vain toistaiseksi.
Joten kyllä sai tieteelle ja tutkimukselle omistautunut ateisti-kääpiökin kiittää herraansa Moradinia, ei parempaa lahjaa tahi siunausta voi pitkäparta toivoakaan, kuin örkkijoukkoa marssimassa teuraalle. Ja katso, me tapoimme. Tapoimme ne kaikki! Saniasmetsän täyttyessä savuavan napalmin ja käryävän lihan voittoisasta tuoksusta, lähdimme takaisin maahiskylään. Vaarat oli voitettu jälleen kerran, mutta siltikin vain toistaiseksi.
 |
| Voihan Moradin miten rumia otuksia! |