Chapter IX - The Midnight Gate of Brilliant Neb-Kucut

Sammalkansa oli pelastettu örkkihyökkäykseltä, ja Nurmsalussa primitiiviset maahiset juhlistivat meitä, velhokkoa transdimensionaalisina jumalolentoina. Heidän Vana-Runkonsa juurista löysimme kylän papittaren rituaalihuoneen, jonka Koros nuuski portaaliksi. Valmistelimme paluumatkamme Klarionin Kierteelle ja hyvästelimme pikkuväen, mutta kautta hopeaketjun, matkamme ei ollut vielä ohi. Kierteen laupeuden sijaan olimme kylmässä ja pimeässä, kuin kuoleman rutistuksessa. Kun kirvelevät silmämme tottuivat ympäristöönsä, tajusimme olevamme synkässä vedessä, sillä yllämme oli laivojen rakkojen peittämiä pohjia, joista osa räjähtelivät tulipallojen myötä öisellä merellä. räjähdykset kertaantuvat tuhansina valoina aaltojen pinnasta, jotka rikkovat lukemattomat tummat laivan kappaleet, purjeen riekaleet, uppoavat, hukkuvat ihmishahmot. Laivojen ja räjähdysten takaa kajastaa tähtitaivaan läpi levittyvä valkoinen linnunrata. Koros oli onneksemme kuin mursu meressä, ja kaappasi uintitaidottomat velhot suuren räpylänsä suojiin, mutta pinnalla meitä odottavan sotalaivaston sijaan hän suuntasi sukelluksensa syvyyksiin, kohti valonhohdetta, joka imaisi meidät sisäänsä. Olimme saapuneet mystiseen simpukkaan, jonka sisällä olevasta ilmasta saatoimme hengittää.

Helmiäisseinämien ja maassa lojuvien aarreröykkiöiden ihastelun sijaan näimme alastoman vihreähiuksisen naisen syömässä ahnaasti puoliksi raadeltua ihmismiestä. Toinen mies makasi tajuttomana tämän vieressä. Naisolento oli nimeltään Meranna, ja luonteeltaan jonkin moinen vettenhenki tai mertenhenki. Se ei ollut pahansuopa, mutta ei kokenut minkäänlaisia moraalisia ongelmia ruokailla kuolleen miehen ruumiilla.

Olento jätti toisen merimiehistä rauhaan, emmekä tohtineet jättää häntä kuoleman omaksi, joten Kuninkaallisen Laivaston Alejandro Garacado liittyi seuraamme, pähkäillessämme pois pääsyä tuntemattoman tason meren pohjasta. Meranna suostui kuitenkin paljastamaan asumuksensa salaisuuden, sen kuinka se toimii taso-sifoonina, troolaten merenpohjaa ruuan toivossa. Tämän syvällä simpukan perällä olevan portaalin avulla pääsimmekin pois, joskin sitä varjelivat lukuisat mereen kadonneiden aaveet. Läksiäislahjaksi merenneito antoi mukaamme vielä kattauksen itselleen arvottomia aarteita simpukan seinämiltä.

Märkä mätkähdys metsäiselle sammalmättäälle oli raitis yllätys klaustrofobisen syvänmerensukelluksen jälkeen. Huomasimme palanneemme Wismor Musmyrmielen majan tietämille, josta matka sujui kepein askelin takaisin Klarionin Kierteelle. Vaihdettuamme kuulumiset ja jätettyämme spaniardin Talorganin taikalaivan hoiviin, siirryimme kammioihimme yöpuulle. Seuraavana aamuna tutustuimme seikkailija Primrose Gestin vastikään Klarionin kylään avaamaan Vanhain Aarteiden Antikvariaatin artesaanijäätelötiskiin, josta meidät tavoitti Koros Paljastajan mentori, Ardas Sanansaattaja. Hänen silmänsä Klarionissa, mies nimeltä Hiiri-Basquit, oli kertonut halustamme puhua Yhdeksän Piirin Therionille. Pyyntömme audienssista tämän kanssa oli suostuttu, sillä Piirit ylintä kastikehää myöten suhtautuvat kohotetulla intressillä Koros Paljastajan ja Purppuravelhojen tutkimuksiin tasojen välisen tähtisäikeen dismorfiasta.

Ardas kertoi Therionin olevan Othaem, yksi ylimmistä kolmesta piiristä. Hän antoi meille hopeanestettä sisältävän riipuksen, jonka hohtoa seuraten löytäisimme Therionin eteläiseltä erämaalta. Päätimme valjastaa Talorganin tähtilaivan avuksemme matkaa varten, mutta Ardas oli oikeassa varoittaessaan ettei aluksen taika välttämättä kanna erämaahan, joten jatkoimme halki autiomaan jalan.

Lopulta laajan kivikkoisen joutomaan keskellä kohoaa matalan auringon valossa neliskanttinen monoliittimainen rakennus, jonka metallisen hopeinen pinta säihkyy auringonsäteissä. Temppelin yhdellä sivulla on valtaisa musta ovi, jolle johtaa satojen pyhiinvaeltajien jono. Temppeli oli Neb-Kucut, josta tavoittaisimme Therionin. Mutta emme ehtineet kuin jonon päähän, kun preesensimme herätti hämminkiä. Keihäin varustautuneet vartijat vislasivat luoksemme sotavaunut, joita vetivät metallihärät. Vaunuista Lordsword Mangzokar, Yortomorin erämään hallitsija ja temppelimasoleumin kirstunvartija, antoi meille ukaasin, ”Jonottakaa tai rukoilkaa unohdusta”. Kävi ilmi, että pääkalloa kultakypäränsä päällä pitävällä tulimiekalla varustetulla porvarilla ei sittenkään löytynyt voimaa sanojensa takeeksi, ja me pieksimme hänet ja hänen miehensä raivokkaalla tulikontrollilla. Mangomies antautui, nieli ylpeytensä, ja olisi päästänyt meidät jonon ohi temppelin porteille, mutta jono oli kaikonnut.
Ymmärrettävästi, sillä hopeinen ovi oli haaste itsessään.

Lordsword Mangzokar