Chapter VI - Go to Hell
Keeper of Keys
Palattuamme Ilman tasolta Klarionin Kierteeseen, saimme vihdoin keskusteltua jäävelho Trullus Netskinin kanssa, kiitos kääpiö Teräsotsan kaivuu-artesaanien. Yhä tornin mystistä sfääripeiliä voimillaan suojaava velho kertoi Mestari Yosgipin toverin, Horkom Hellneckin olevan oiva johtolanka, mutta puhuaksemme hänen kanssaan, olisi meidän saatava yhteys Styygian jäähornaan.
Väsyneinä kohtaamistamme koitoksista, illastimme yllättävän runsaasti puolituisystävämme Nirvan Kuparjuuren järjestämistä antimista. Kävi ilmi, että sekä puolituiset että kääpiöt olivat tykästyneet tason lempeään laaksoon, nyt kun tornin tuiskaama lumi oli tiessään, ja heillä oli suunnitelmia yhdyskunnan perustamisesta muinaiseen kylään. Vaikka itse emme olleet näin pitkäaikasten suunnitelmien pariin vielä ennättäneet, kuullosti heidän ajatuksensa hyviltä. Myös torni oli laaja, ja Tharek Teräsotsa arvioi sieltä löytyvän vielä useita huoneita myös meidän käyttöömme.
Puolituisneiti Martha haudutti meille iltateen, jonka unettavien vaikutusten oli määrä saada myös Aelith unten maille. Tavallisesti tasojen korkeahaltiathan eivät uneksineet, mutta ajattelimme sen olevan hyvä tapa saada yhteyttä voimiin, joista Aelith ammensi sattumanvaraista magiaansa. Näin jälkikäteen ajateltuna, väsymys oli varmasti hämärtänyt myös minun harkintakykyäni, sillä niin moni asia olisi voinut mennä mönkään. Mutta haltian syvä uni ei muistuttanut tavallista unta laisinkaan. Se oli kollektiivinen kokemus. Minä, Koros ja Enebish olimme kaikki siellä hänen apunaan, sillä synkät painajaiset pyrkivät viemään hänen mielensä mukanaan hämähäkkimäisten, synkkiä taikoja loihtivien olentojen muodossa. Onneksi seikkailumme olivat yhdistäneet meitä jo sen verran, että tytön onnistui pyytää meiltä apua.
Koettelemus ei kuitenkaan ollut turhuutta, sillä pimeydestä löysimme oven, symbolisen tien eteenpäin, jossa itsessään oli.. symboli. Aelithin koskettaessa sigiilin kaarta, kuulimme kaikki syvän ääneen, Copocleph - Keeper of Keys. Heräsimme kaikki Aelithin unesta, ja muiden pudistellessa epäuskoisina itseään valveille, muistin symbolin palavasti mielessäni. Vaikka se ei ominta alaani ollutkaan, tiesin, että tuolla paholaisriimulla pääsisimme Copocleph Avainten haltija puheille.
Veripeili
On hetkiä, jolloin aika tuntuu pysähtyvän ja historiaamme alati kirjoittavan sulkakynän terä ei etene ajan päättymättömällä pergamentilla. Sillä vasta eilen olimme vaivuttaneet haltianeito Aelith Eveningfallin uneen, jonka avulla saavutimme selvänäköisyyden hetken tiestämme Mestari Yosgippin tutkijatoveri Horkom Hellneckin luo. Puolituisten uinusammal-teen jäkimainingeissa, murkinoimme aamiasta, samalla kun keskustelimme löytämästämme symbolista ja kuulemastamme Copocleph Avainten haltija nimestä. Kun symbolin muodot oli raapustettu muistiinpanoihin, osuin sattumalta aukeamalle, jossa kuvailtiin ”Oro Diavoli” rituaalin säkeet. Kynttilät, suola, sekä Tharek Teräsotsan kiskuri-timantti mukanamme, sulkeuduimme lopulta Klarionin Kierteen aulakammion, jossa kutsuimme Copocleph paholaista. Otus hönki luoksemme pelkkänä kaikuna syvästä hornasta, mutta lupasi auliisti mahdollistaa tapaamisen Horkom Hellneckin kanssa. Tarvitsisimme vain Hurmehurtehisen Kuvastimen, ja mieluusti kaksi jos haluaisimme päästä matkaltamme takaisin. Lupasimme palata asiaan peilin kanssa, jahka piru olisi paikallistanut Hellneckin sijainnin Styygian lumi-infernosta.
Läksimme oitis kohti Taramakkin tornia. Merethyl Talandelin ylläpitämästä Kaik’Tiedon kirjastosta löysinkin viitteen Peiliin, tai ennemminkin sen valmistusohjeet tasaisin hopeapinnan, viattoman veren ja jäähdytyksen avulla. Jouduimme kuitenkin jättämään kirjaston pian, sillä tapasimme Enebishin, Koroksen ja tämän käsityngän toverin Moldrogin päivällisellä Olustetin kafeteriassa. Sovimme varustautuvamme hyvin, sillä pirun vakuutteluista huolimatta helposta takaisinpaluusta ei ollut takeita. Gararic Lavealoistun tuomat 1200 Taramakkin Tornin hopeaista takasivatkin meille kelppo kauppakierroksen.
Palattuamme Klarionin Kierteelle, aloitimme oitis rituaalin uudelleenvalmistelut tornin suuressa salissa. Mutta toisin kuin ensiriitillä, toinen kutsuminen toi Copocleph paholaisen luoksemme. Palavasta rituaaliringistä nousi satoihin ketjuihin verhoutunut pirutar, jonka syvän kihisevä ääni tahtoi kutsujilleen pahaa. Paholainen kyseli kaarrellen nimiämme, mutta kävikin kesken kaiken kimppuume sadan repivän ketjun voimalla. Väkivaltaisen vyörytyksen lisäksi pirutar pelasi mielipeliä, luoden meille kuvia ahdistavia kuolleista isoäideistä, kadonneista mestareista, kostonhimoisista murhahengistä ja abstrakteista entiteeteistä.
Meidän ei kuitenkaan täytynyt lyödä paholaista tyystin, vaan se uskoi voimamme lyhyen näytöksen päätteeksi, ja sen veitsenterävät ketjut laskeutuivat takaisin viitaksi. Vihollisuuden vannomisen sijaan se pyysi meiltä Hurmehuurtehista Kuvastinta, Veripeiliä, mutta antoi meille vaihdossa kannettavaksi taikaglyyfin, nimeltään Lesser-Key of Zol-Boral. Copocleph pirutar ei kuitenkaan paljastanut sen voimaa tai tarkoitusta, pyysi vain sen säilyttämistä kunnes sitä tarvittaisiin tahi ei. Jopa liiankin naivisti haltiatar Aelith otti hohtavan glyyfiavaimen rinnalleen, paljastavan paholaisen merkin tietävälle silmälle, mutta onneksi se oli helposti piilotettavissa säädyllisellä pukeutumisella.
Tämä toimi sinettinä matkallemme, ja paholainen avasi Hurmehuurteisen peilistä eteemme mustan portin, joka nielaisi meidät sisäänsä. Sekunnit venyivät päiviksi, minuutit kuukausiksi, kunnes valkea lumikenttä levittyi ympärillämme. Vaan koskaan ei ole valkeus ollut yhtä synkkää, sillä yllämme oli tähdetön äänetön mustuus, josta leijailevat raskaat lumihiutaleet muuttuivat kämmenelle sulaessaan veripisaroiksi. Hyytävän kylmän ilman jäätävä polte kiristi poskipäitä, pakkashangella otettujen askelten jättäessä jälkeensä veriaskeleita, sillä tältä näytti kun helvetti jäätyy.
Palattuamme Ilman tasolta Klarionin Kierteeseen, saimme vihdoin keskusteltua jäävelho Trullus Netskinin kanssa, kiitos kääpiö Teräsotsan kaivuu-artesaanien. Yhä tornin mystistä sfääripeiliä voimillaan suojaava velho kertoi Mestari Yosgipin toverin, Horkom Hellneckin olevan oiva johtolanka, mutta puhuaksemme hänen kanssaan, olisi meidän saatava yhteys Styygian jäähornaan.
Väsyneinä kohtaamistamme koitoksista, illastimme yllättävän runsaasti puolituisystävämme Nirvan Kuparjuuren järjestämistä antimista. Kävi ilmi, että sekä puolituiset että kääpiöt olivat tykästyneet tason lempeään laaksoon, nyt kun tornin tuiskaama lumi oli tiessään, ja heillä oli suunnitelmia yhdyskunnan perustamisesta muinaiseen kylään. Vaikka itse emme olleet näin pitkäaikasten suunnitelmien pariin vielä ennättäneet, kuullosti heidän ajatuksensa hyviltä. Myös torni oli laaja, ja Tharek Teräsotsa arvioi sieltä löytyvän vielä useita huoneita myös meidän käyttöömme.
Puolituisneiti Martha haudutti meille iltateen, jonka unettavien vaikutusten oli määrä saada myös Aelith unten maille. Tavallisesti tasojen korkeahaltiathan eivät uneksineet, mutta ajattelimme sen olevan hyvä tapa saada yhteyttä voimiin, joista Aelith ammensi sattumanvaraista magiaansa. Näin jälkikäteen ajateltuna, väsymys oli varmasti hämärtänyt myös minun harkintakykyäni, sillä niin moni asia olisi voinut mennä mönkään. Mutta haltian syvä uni ei muistuttanut tavallista unta laisinkaan. Se oli kollektiivinen kokemus. Minä, Koros ja Enebish olimme kaikki siellä hänen apunaan, sillä synkät painajaiset pyrkivät viemään hänen mielensä mukanaan hämähäkkimäisten, synkkiä taikoja loihtivien olentojen muodossa. Onneksi seikkailumme olivat yhdistäneet meitä jo sen verran, että tytön onnistui pyytää meiltä apua.
Koettelemus ei kuitenkaan ollut turhuutta, sillä pimeydestä löysimme oven, symbolisen tien eteenpäin, jossa itsessään oli.. symboli. Aelithin koskettaessa sigiilin kaarta, kuulimme kaikki syvän ääneen, Copocleph - Keeper of Keys. Heräsimme kaikki Aelithin unesta, ja muiden pudistellessa epäuskoisina itseään valveille, muistin symbolin palavasti mielessäni. Vaikka se ei ominta alaani ollutkaan, tiesin, että tuolla paholaisriimulla pääsisimme Copocleph Avainten haltija puheille.
Veripeili
On hetkiä, jolloin aika tuntuu pysähtyvän ja historiaamme alati kirjoittavan sulkakynän terä ei etene ajan päättymättömällä pergamentilla. Sillä vasta eilen olimme vaivuttaneet haltianeito Aelith Eveningfallin uneen, jonka avulla saavutimme selvänäköisyyden hetken tiestämme Mestari Yosgippin tutkijatoveri Horkom Hellneckin luo. Puolituisten uinusammal-teen jäkimainingeissa, murkinoimme aamiasta, samalla kun keskustelimme löytämästämme symbolista ja kuulemastamme Copocleph Avainten haltija nimestä. Kun symbolin muodot oli raapustettu muistiinpanoihin, osuin sattumalta aukeamalle, jossa kuvailtiin ”Oro Diavoli” rituaalin säkeet. Kynttilät, suola, sekä Tharek Teräsotsan kiskuri-timantti mukanamme, sulkeuduimme lopulta Klarionin Kierteen aulakammion, jossa kutsuimme Copocleph paholaista. Otus hönki luoksemme pelkkänä kaikuna syvästä hornasta, mutta lupasi auliisti mahdollistaa tapaamisen Horkom Hellneckin kanssa. Tarvitsisimme vain Hurmehurtehisen Kuvastimen, ja mieluusti kaksi jos haluaisimme päästä matkaltamme takaisin. Lupasimme palata asiaan peilin kanssa, jahka piru olisi paikallistanut Hellneckin sijainnin Styygian lumi-infernosta.
Läksimme oitis kohti Taramakkin tornia. Merethyl Talandelin ylläpitämästä Kaik’Tiedon kirjastosta löysinkin viitteen Peiliin, tai ennemminkin sen valmistusohjeet tasaisin hopeapinnan, viattoman veren ja jäähdytyksen avulla. Jouduimme kuitenkin jättämään kirjaston pian, sillä tapasimme Enebishin, Koroksen ja tämän käsityngän toverin Moldrogin päivällisellä Olustetin kafeteriassa. Sovimme varustautuvamme hyvin, sillä pirun vakuutteluista huolimatta helposta takaisinpaluusta ei ollut takeita. Gararic Lavealoistun tuomat 1200 Taramakkin Tornin hopeaista takasivatkin meille kelppo kauppakierroksen.
Palattuamme Klarionin Kierteelle, aloitimme oitis rituaalin uudelleenvalmistelut tornin suuressa salissa. Mutta toisin kuin ensiriitillä, toinen kutsuminen toi Copocleph paholaisen luoksemme. Palavasta rituaaliringistä nousi satoihin ketjuihin verhoutunut pirutar, jonka syvän kihisevä ääni tahtoi kutsujilleen pahaa. Paholainen kyseli kaarrellen nimiämme, mutta kävikin kesken kaiken kimppuume sadan repivän ketjun voimalla. Väkivaltaisen vyörytyksen lisäksi pirutar pelasi mielipeliä, luoden meille kuvia ahdistavia kuolleista isoäideistä, kadonneista mestareista, kostonhimoisista murhahengistä ja abstrakteista entiteeteistä.
Tämä toimi sinettinä matkallemme, ja paholainen avasi Hurmehuurteisen peilistä eteemme mustan portin, joka nielaisi meidät sisäänsä. Sekunnit venyivät päiviksi, minuutit kuukausiksi, kunnes valkea lumikenttä levittyi ympärillämme. Vaan koskaan ei ole valkeus ollut yhtä synkkää, sillä yllämme oli tähdetön äänetön mustuus, josta leijailevat raskaat lumihiutaleet muuttuivat kämmenelle sulaessaan veripisaroiksi. Hyytävän kylmän ilman jäätävä polte kiristi poskipäitä, pakkashangella otettujen askelten jättäessä jälkeensä veriaskeleita, sillä tältä näytti kun helvetti jäätyy.