Chapter I - The Portal Theory

Olin syventynyt tutkimuksiini ääreen. Viisi Opettajaa hehkuivat punertavaa valoaan työpisteeni viereisestä pienestä ikkunasta, luoden miellyttävän ilmapiirin syventyä lukemattomien viittausten taulukoimiseen Suurta Hakemistoa varten. Työ sujui kuitenkin turhan hitaasti, viimeiseen pariin viikkoon edistymiseni ei ole ollut mairittelevaa. Eipä siis ihme, että päivä oli venynyt alati tummuvaan iltaan. Vaikka konservatiivisen käsityksen mukaan oli sydän yö, ei Taramakkin Tornin velhojen parissa tunnettu työajan tai aikataulujen käsitettä. Työtä tehtiin niin kauan, kunnes se oli valmis, kirja oli kirjoitettu, kun enempää sanottavaa ei ollut. Joten niinpä tänäkin yönä pienen kammioni oveen koputettiin Kirjurin painavalla kädellä. Apukirjuri Bharamporia nautti kirjeiden toimittamisesta henkilökohtaisesti, ja oli mahdotonta välttyä huomaamasta hänen paksujen viiksiensä alta pilkistävää hymyä, kun kirjeen sisältö tuotiin julki. Koska professori Yosgip oli yhä ekskursiollaan, olivat Kirjurit määrittäneet kirjeen sisältönsä perusteella minulle.

Dramatisointi tutkimuksistani

Kirjeen oli lähettänyt Fasatra, Sammaltaen Majatalon emäntä. Hän kutsui Purppuravelhoja avukseen, sillä hänen majataloonsa oli ilmestynyt pariskunta, joka oli erityisen eksynyt matkallaan, tietämättä edes määränpäätään. Fasatran mukaan heillä oli kuitenkin hallussaan mahdollinen tuntematon porttiavain, jonkalaista hän ei ollut itse ennen nähnyt, mutta toivoi Taramakkin Viisaiden osaavan auttaa.

Alaviitteiden indeksointi sai jäädä, sillä tilaisuus erikoisten ja vähän tiedettyjen porttien ja avainten tutkimiseksi oli erityisen harvinaista. Koska majatalo sijaitsi usean luonnontason taitteessa, koin parhaaksi kutsua mukaani Kolmannen Piirin druidin, Koros Paljastajan, sillä hänen vaistoistaan saattaisi olla hyötyä, jos tämä portti ja avain olisivat piilotettua salatietoa. Ja vaikka matka jäisikin pettymykseksi, voimme vaihtaa kuulumiset Salblunia-lasillisten ääressä!

Todennäköisyys, että kehkeytyisi jotain oikeasti mielenkiintoista ja merkityksellistä, oli tietysti häviävän pieni, mutta otin silti mukaani aivan liian harvoin käyttämäni tutkimusmatkalaukkuni.

Muutamaa aikaa myöhemmin, saavuin kolmen tason risteykseen. Muinaisen tammipuun juurakon kupeessa Sammaltaen kätkeytyi katseelta kuin paraskin portaali, mutta sen pienistä sammaleen peittämistä ikkuna-aukoista hohti lämmin valo, tuoden mukanaan harppu- ja huilusoitinten lempeää ääntä. Yhdessä ihmistoverini kanssa, kuljimme sisään. Minä purppuranvärisessä kaavussani, nenälläni mutkikkaimmat tutkimuslasini. Matkaseurani, Koros Paljataja, oli olemukseltaan karkeampi, hänen kaapunsa ja nahkanuttunsa olivat sävyiltään kuunvalon sinisiä ja harmaita. Toisin kuin muhkeaa kokopartani, hänellä oli pitkät viikset ja leukaparta, ja hänen hiuksensa olivat yhtä pitkää poninhäntää lukuun ottamatta ajellut.

Sisällä majatalossa juuret ja kasvit muodostivat huoneen sivuille looseja, joissa monenmoista metsän olentoa, ja luonnolle suopeaa kulkijaa nauttivat juomiaan. Solakka emäntä Fasatra toivotti meidät tervetulleiksi ja tarjosi juotavaa matkamme päätteeksi. Hän opasti meidät pöytään, jossa kontaktimme odottivat. Sievä eladrin neito Aelith Eveningfall ja hänen seuralaisensa sinihipiäinen tuulenmies Enebish, kertoivat meille lähteneensä suurelle seikkailulle, Corellon Pyhiinvaellukselle, kun portaalimatka Corellonin Kiertävän Veden Portista Luonnonkotiin oli mennyt pieleen ja syössyt nuoren naisen kolmen tason risteykseen. Samalla tämä erikoinen oikku oli muuttanut tuulenhengen olemuksen ainakin toistaiseksi irtautuneeksi astiastaan, jossa hänen oli määrä matkustaa. Neidon käsiin oli ilmestynyt eriskummallinen geometrinen aritmaaginen symboli, jonka tulkitsin olevan jonkin sortin porttiavain, tai jopa ja myös kartta. Sen dualistinen, invertoitu hitaasti muuntuva arpikudos saattaa vihjata myös transdimensionaalisiin välitasoihin. Tarkastelimme myös tuulenlähettiläs Enebishin tummunutta ja vääntynyttä astiaa, hän oli lähes yhtä ymmällään tapahtuneesta kuin nuori suurhaltia.

Suurhaltian kämmenistä löytynyt portti tai kartta

Majatalo ei kuitenkaan antaisi vastauksia, joten ehdotimme paluuta Purppuravelhojen Torniin. Samalla näkisimme reagoiko neidon portaali-arpi muiden porttien läpi matkaamiseen. Emäntä Fasantra antoi meidän käyttää majatalon salaista porttia, käyttäen Lenten Hopea Linkkejä, Purppuratorni olisi vain muutaman tasomatkan päässä. Sykähdys ja kieppuva hetki tuhansien tähtien läpi kiskaisi meidät metsäisestä majatalosta jyrkälle vuorenrinteelle. Talvinen viima puhalsi kylmänä ja neljän hengen seurueemme lähti taivaltamaan rinteellä olevaa polkua pitkin. Hopea Linkkien taika toi käyttäjänsä aina lähelle seuraavaa portaalia ja yhdessä Koros Paljastajan verrattoman vainun kanssa, jatkoyhteys oli yleensä helppo löytää.

Rinnepolku johtu kallion rakoa kohden, mutta varjoisesta kurusta astui esiin pieni hyypiö hiideksi. Tuo saasta ilkkui sisäsiittoisten serkkujensa surmaavan meidät, ellemme palaa takaisin, joten meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin antaa Wormcockille ja tämän koukkunokille opetus. Wormcock runttahiisi oli iso, mutta kesken taistelun tapahtunut maanjäristys rikkoi viimeistään kierosilmien taistelutahdon. Lopulta pelkuri runtta Wormcock antautui ja annoimme sen luikkia tiehensä, sillä korkea ilmanala oli saanut itse kullekkin raskaan migreenin.

Saavutimme lopulta vuoren laen, ja löysimme etsinnän päätteeksi seuraavan portaalin. Se oli toistakymmentä jalkaa alempana kiinnitettynä pystysuoraan seinämään. Sen epäsynkronoidusti pyörivät metallikehät tekivät hypyn mahdottomasti, sillä akuutti dekapitaatio kieppuvan kehän toimesta oli hyvin todennäköistä. Onneksemme kohtasimme ryhmän voipuneita kääpiökaivosmiehiä. Heidän johtajansa, Tharek Teräsotsa osasi kertoa tunnelista, joka johtaisi aivan portaalin viereen, tehden sen käytöstä turvallista. Mutta Teräsotsa kertoi onnettomuudesta juuri samaisissa tunneleissa, joka johtui ilmeisesti aiemmasta maanjäristyksestä.

Lupasimme turvata vanhan kolmikuilurautakaivoksen tunnelin, mutta emmepä arvanneet mihin lupaus johti. Kivitunneli kääntyi kuin kiertyvä köysi, irtokivien tarttuen magneettisesti saappaanvarsiin. Jouduimme lyömään soraa sivummalle, kunnes löysimme kääpiöiden tovereiden jäännökset. Tai jäännökset löysivät meidät, ja kävivät kimppuumme lihan, silmien ja terävien hampaiden massana. En ollut kuunaan kohdannut moista, ja vaikka päänsärky haittasi loihtimista, onnistuimme hävittämään tuon eriskummallisen manifestaation tyystin. Teräsotsan lupaus helposta pääsystä portaaliin piti paikkansa, ja loikaten vuorenseinässä olevasta oviaukosta ripeästi, pääsimme jälleen askeleen lähemmäs Taramakkin Torneja.

Saavuimme hämärään sademetsään. Ilmaston vaihdos teki tehtävänsä, ja päänsärkykin laantui. Mutta tiheästä pusikosta ei edes Koros osannut arvella seuraavan portaalin sijaintia. Matkalaisemme olivat epäuskoisia, oliko purppuravelhojen matkanteko aina yhtä hankalaa. Onneksemme portaali löysi meidät, sillä jonkin erikoinen omituisuus oli saanut portaalin ilmestymään syvälle jättiläissammakon kitaan. Vihreän limainen sammakkoeläin tutkaili meitä hetken, kunnes paljasti sisäisen magiansa. Emme epäröineet, vaan syöksyimme sammakkoon!

Vaan vielä oli Taramakk kaukana, sillä putosimme keskelle harmaansinistä aavikkoa. Hieno hopeinen hiekka kimalteli öisen tähtitaivaan alla, mutta Koros tiesi etteivät nuo olleet Faerunin tähdet, vaan arviolta kolmenkertainen projektio niistä. Tämäkin seikka oli niin eriskummallista, että tutkimusta tästä matkasta riittäisi vuosikymmeniksi!

Löysimme lopulta pienen leirin, joka oli pystytetty paljaalle metalliselle pinnalle. Pian leirin asukki, vaaleanharmaa etäisesti haltiamainen olento, nimeltään Zonimmiadi tervehti meitä. Hän kertoi meidän olevan Miratorin Harmailla Hiekoilla, jossa hän itse oli metsästämässä Ruhtinas Menermasin nimeen. Metsästäjä kertoi leirin olevan portaalin päällä, mutta tämä aktivoituisi vasta tuntien kuluttua, joten jäimme odottamaan.

Miratorin Harmaat Hiekat

Odottaessamme kuulin oppi-isäni, porttitieteiden mestarin, Yosgip Sulanteroittaja Penwibblen kutsuvan. Hänen transmissio-loitsunsa näkyi lähes peilimäisen metallimaan pinnalta, rakeisena ja epäselvänä. Viestissään hän kehotti meitä hakeutumaan takaisin Tornille, sillä jotain eriskummallista oli tapahtunut. Mitä, se jäi epäselväksi, mutta Sulanteroittaja puhui aina arvoituksin. Aamu sarasti, ja portaali aukeni. Samassa kolme rääsyläisen näköistä ihmisolentoa ilmaantui hiekoista, aikeissaan syöksyä portista sisään. Mutta metsästäjä Zonimmiadi oli valppaana, surmasi yhden keihäänheitolla, ja toisen veitsellään. Me järkytyimme, puutuimme, ja metsästäjä ärähti meille. Koimme parhaaksi astua porttiin, sillä tuon kuolettavan olennon uhmaaminen sen omalla metsästysmaalla olisi saattanut olla meidänkin viimeinen tekomme.

Vihdoin olimme perillä. Pääsy Taramakkin portaalihuoneeseen ei ollut pitkään aikaan tuntunut näin hyvältä. Evokaattori Nenel Matra oli portinvartijana, ja kertoi meille että Neuvoston päätöksestä koko Torneissa oli sulkutila. Hän ei kertonut miksi, mutta uskoi pikaiseen tiedonantoon. Joten jouduimme siirtymään suoraan kammiolleni Tikrimant Kaik’Tiedon Torniin. Uusien seuralaisteni ihastellessa upeaa huonettani, yritin saada yhteyden mestari Yosgipiin. Yksikään viesti ei kuitenkaan mennyt perille, joten päätimme poiketa kirjaston kautta lounaalle tornien kafeteriaan. Normaalia hiljaisemmat tornien käytävät saivat vastapainoa, kun pelastimme käärönkopioija Tzing Taikaiskun itse luomastaan suojaloitsusta.

Kirjastolla ystäväni ja kirjastonhoitaja Merethyl Talandrel toppuutteli meitä palaamaan kammiolle, mutta lopulta hän päästi meidät tutkimaan materiaalia, joka antaisi selvyyden nuoren Aelithin kämmenien arpikuviosta. Kävin läpi Transarithmagica-opusta, kun mestari Sulkakynän transmissio saapui. Yhteys oli huonompi kuin viimeksi, ja sain vain vaivoin selvää hänestä. ”Etsi käsiisi Horkom Hellneck” oli hänen viestinsä sisältö. Hänen äänessään oli kiireellisyyttä, mutta sen selvittäminen jäi, sillä koko Tornin väki kutsuttiin Konditoriaan kuulemaan Suurmestarien Nevoston mietintöä. Nautittuamme kondiittori Olustetin valmistamia välipaloja, yliabjureri Iphior Summerscribe saapui terassille. Ilman laajempia esipuheita, neuvoston äänenä toiminut velho pudotti pommin keskuuteemme:

” Terra Prima Materialis – Abeir-Toril on kadonnut tavoittamattomiin”

Yksikään lause ei ollut järkyttänyt minua samalla tavalla, kuin tuon ylvään velhon tuoma uutinen. Epäusko ja kauhu läpäisi tornin rauhaisan ilmapiirin, ja poistuessamme takaisin kohti kammiotani, pohdin, kuinka saisimme tuulenlähettiläs-hengen ja eladrin-neidon takaisin omalle polulleen, nyt kun koko astroplanaarisen matkailun peruskallio, aineen maailmantaso, oli poissa.