Chapter VII - The Roaring Monarch
Sekunnit venyivät päiviksi, minuutit kuukausiksi, kunnes valkea lumikenttä levittyi ympärillämme. Vaan koskaan ei ole valkeus ollut yhtä synkkää, sillä yllämme, oli tähdetön äänetön mustuus, josta leijailevat raskaat lumihiutaleet muuttuivat kämmenelle sulaessaan veripisaroiksi. Hyytävän kylmän ilman jäätävä polte kiristi poskipäitä, pakkashangella otettujen askelten jättäessä jälkeensä veriaskeleita, sillä tältä näytti kun helvetti jäätyy.
Ainoastaan revontulen kaltaiset punasiniset säkenöinnit loivat vähän valoa synkkyyden keskelle, mutta oli mahdotonta sanoa minne suuntaan seuraavaksi, olisi lähdettävä. Kuului nahkaisten siipien ääntä, kun pieni sinertävän musta ihmismäinen nahkaolento pyyhälsi luoksemme. Olento raakkui olevansa Copoclephin lähettämä opas, Ilupir pikkupaholainen. Se lähti kuljettamaan meitä kohti pimeää ääretöntä, jonka pimeydessä meitä odotti Karjuva Monarkki, Roaring Monach, jäävuori josta löytäisimme etsimämme.
Matkalla otus jaaritteli Ylpeiden Pilareista, muinaistein primordiaalien, Ikiaikaisten sääriluista muodostuneista mustista monoliiteista. Luomistarina oli kelpo selitys Aon, ylimmän entiteetin primitiivisestä halusta luoda täydellistä maailmaa, siinä epäonnistuen. Vaikka tarina lienee muodostunut vain uskomattomien muodostelmien tueksi, on paholaistenkin halu selittää maailmanjärjestystä sinänsä mielenkiintoinen. Varsinkin yhdistettynä vääristyneeseen käsitykseen muun maailmanjärjestyksen suojelulta kaaosta vastaan, on olentojen ajatusmaailmassa nähtävissä mielenkiintoisia viitteitä celestiaalien käsitykseen.
Pohdintani sai kuitenkin jäädä, sillä ylittäessämme mustan Styx-joen ylittäviä jäälauttoja, jouduimme silmänkääntöilluusion uhreiksi. Hämääntyessämme olemattomasta, iski selkäämme jäälisko. Onnistuimme kuitenkin sitomaan sen taian ja tulen avulla, mutta jokin sai liskon puhkumaan hyisen polttavaa henkäystään niskaamme liki tauotta.
Olimme liki lyöneet suomukäärmeen, kun se viime köhäyksellään jäädytti poloisen Aelithin. Tyttö oli jälleen lähtenyt liian kevyissä hepeneissä liikenteeseen. Onneksi saimme hänet vielä jalkaille, ja juuri parahiksi, sillä Karjuva Monarkin silhuetti näkyi jo läheltä taivaanrannan punaista ukkosmyrskyä vasten.
Ensikosketus hyytävään helvettiin oli saatu, ja matkamme kohti Karjuvaa Monarkkia jatkui. Mutta saavuttaaksemme yksinäisen jäävuoren, jouduimme seuraamaan Ilupir pikkupaholaista vielä pitkän tovin. Matkamme pysähtyi ihmettelemään muinaista Hemanheken helvetinkonetta, joka oli lyöty rikki jo aikakausia sitten, mutta sen ontto runko yhä muistutti muinaisista veriteoista. Mutta samalla kohtasimme paholaisen nimeltä Numunzir, näitä autioita Styygian läänejä hallitsevan Lordi Ommothotin airueen. Paholainen olisi varastanut sielumme, mutta meille taattu koskemattomuus esti tätä, mutta paikalle vaanineet talvisudet eivät olleet sopimuksen piirissä. Pirun paetessa nauraen paikalta, jouduimme nylkemään hirmuhurttia hyvän tovin.
Jätimme hurtat ja helvetinkoneet taakse, mutta sodan jäljet näkyivät jäillä murtuneiden miekkojen ja särkyneiden kypärien muodossa. Silti vuori läheni kaiken aikaan, ja lopulta jäljellä oli vain viimeinen nousu karkeita vuoren sivua nousevia portaita pitkin. Ilupir kiitti yhteisestä matkasta, mutta päätellen tämän jo rienaavasta salanimestä, ei matka ollut olennolle mieluisa. Mutta tuttavuus vaihtui toiseen, sillä salaman saattelemana ärjy harmaakääpiö ilmestyi eteemme. Horkom Horniska oli äärimmäisen epäluuloinen, mutta viittaus Purppuravelhoihin sai tämän lopulta laskemaan suojauksensa, ja kutsumaan meidät hänen linnakkeeseensa.
Horniskan jäävuoren sisään rakennettu laboratorio oli vaatimaton, mutta hänen tutkimusaiheensa, Ikiaikaisten Polut, tasojen fabrikseen ankkuroimattomat tasojen väliset portaalit, olivat jotain aivan muuta. Yhdessä mestari Yosgip Pennwiblen kanssa, he olivat kartoittaneet Styx-joen Karjuvan Monarkin ulottuvuusrepeämää, jonka uskoi olevan yksi poluista. Raumring-Jäätuleksi kutsumansa kaksiosainen repeämä oli vielä hiljakkoin palanut tasaisena valkoisena liekkinä, mutta liekin räjähtäessä äkillisesti, poloinen Pennwible immoloitui totaalisesti. Tai niin Horniska luuli, mutta lepattaen palavasta liekistä löytyi rytmi, ja salainen Harpisti-Moorsetettu viestin alku.
Duergar-tutkija pyysi meitä lähestymään Raumring jäätulen alalähdettä, jonne Yosgip katosi, saadaksemme jäätulen käynnistettyä uudelleen, ja mahdollisesti Yosgipin viestin kokonaisuudessaan nähtäville. Hän tarkkailisi ja kirjaisi viestin ylälähteellä, samalla pitäen häntä jo pitkään kiusanneet Ghradin Mustan Pataljoonan kätyrit kaukana.
Vaan paha missä mainitaan, Jäätulen kammion salvattu alaluukku murrettiin auki, ja tusinoittain mustia luisevia kalmoja vyöryi kimppuumme. Niiden voittaminen sujui meiltä kuitenkin rutiinilla, vaikka ne yrittivätkin murtoa jykevimmillä sotureillaan. Mutta Horkom ei nähnyt syytä aikailuun, vaan patisti meidät kohti Karjuvan Monarkin mystistä ydintä. Pitkään emme joutuneet laaskeutumaan kapeita jääportaita, kun saavuimme porttihuoneseen. Sen vartija, panssaroitu paholainen Ollofos, hätisti Horkomin luotamme, sillä hänellä oli porttikielto syvyyksiin. Saatoimme vain arvailla syitä, kun paholainen kertoi orjuuttavansa sielumme tuhanneksi vuodeksi Lordi Ommothothin legioonaan, ellemme voittaisi tätä yksinkertaisessa noppapokerissa. Ja vain pienellä ketkuttelulla me voitimme, joskin paholainen taisi tyytyä kernaasti pelkkään pelailuunkin.
Vartijan jälkeiset käytävät muuttuivat kuin vaivihkaa lasisen jäisiksi, ja niiden lukemattomat tahot heijastivat värejä kaikissa prisman sävyissä. Sävyihin hiipi kuitenkin varjoja, aavemaisten olentojen lähestyessä meitä kristalliseinien lävitse. Ne osasivat loitsuja, joihin vastasimme väkevästi, mutta saimme pian tuta prismaattisten seinämien heijastavan ja tehostavan loitsuja räjähdyksin. Onnistuimme kuitenkin räjäyttämään vastuksemme entistäkin olemattomampaan muotoon. Mutta kristallikäytäviä seurasi astraaliavaruuden halki kantava silta, ja sen perästä viiden kristallikallon järjestämä arvoitus. Päättelimme myös Mestari Yosgipin levänneen huoneessa, sillä löysimme maahismaista irtaimistoa.
Hioimme nystyröitämme pitkän tovin, kunnes kallot löysivät paikkansa, ja matkamme syvemmälle Karjuvan Monarkin uumeniin jatkui. Saavutimme valtavan seinämiltään avonaisen kammion, jonka keskeltä Raumring jäätuli puhalsi, kymmenien ellei satojen Mustan Pataljoonan luurankojen kiipeillessä toistensa päälle kuin hyönteiset, yrittäen yltää sen polttavan kylmään kirkkautteen. Kammion ulkopuolella, pilarien takana, avautui astraaliavaruus pilvimäisine nebuiloineen. Mutta suuri synkkä lisko luikerteli luoksemme, sylkien vihaa ja kuolemaa. Mustan Pataljoonan komentaja, Varjojen Ghrad, iski kimppuumme koko lohikäärmemäisellä häijyydellään.
Vaan ei käy käärmeiden uhmata velhoja, sen sai myös Ghrad oppia tuhoutuessaan loitsuihimme. Uupuneina koitoksesta, aloimme silti oitis ratkoa Jäätulen rytmin kääntämistä. Intuitio otti meistä vallan, sillä tunsimme aiemmin haltuun ottamamme Mustasauvan vetovoiman kohti jäätulta. Iskemällä sauvan valkeaan, valkoinen tuli paukahti ja alkoi sykkimään uuteen, pidempään frekvenssiin. Liki tyrmättyinä, kiiruhdimme vauhdilla takaisin Horkom Horniskan luo, jonka oli onnistunut tulkita Yosgipin jäätuleen jättämän viestin. Hän löi sen kouraamme, sillä Vuorenseinämän taottuun oveen kumahti raskaita lyöntejä. Lordi Ommothot leegioineen oli saapunut, kenties paholais-Numunzirin vaateesta. Horkom tiesi kuitenkin pakotien, ja saattoi meidät pakoon lentäen pitkin Raumringin hormia, itse jäädessä toppuuttelemaan ja harhaanjohtamaan Läänin Lordia.
Vaarallinen nousu toi meidät Styygian taivaalle, ja näimme kuinka vuoren edustan jääkentät todella olivat suuren sotajoukon kansoittamat. Lihavan lordin pälyillessä pakoamme, vanha tuttumme ilmojen tason Talorgan ja tämän lentävä Innel tähtilaiva kurkottivat luoksemme tasojen välistä, ja pääsimme turvaan ennen lentävien paholaisten taivassyöksyä. Helvetin järkyttäminä, luimme Horniskan kirjaileman viestin. Yosgip oli kadonnut maailmojen väliin, Valkoiseen Verhoon joka oli alati laajenava ja tasoja nielevä. Yhdeksännen Piirin Therior ja Ruar-tel-quessirin Ikiaikaisten Polku, olisi tiemme maantasolle, josta Yosgip arveli kaiken saaneen alkunsa. Unenomaisen usvaisen avaruuden lipuessa tähtilaivan ohi, Talorgan otti suunnaksi Klarionin Kierteen, sillä ennen jokaista hyppyä oli syytä vetää hetki henkeä.
Ainoastaan revontulen kaltaiset punasiniset säkenöinnit loivat vähän valoa synkkyyden keskelle, mutta oli mahdotonta sanoa minne suuntaan seuraavaksi, olisi lähdettävä. Kuului nahkaisten siipien ääntä, kun pieni sinertävän musta ihmismäinen nahkaolento pyyhälsi luoksemme. Olento raakkui olevansa Copoclephin lähettämä opas, Ilupir pikkupaholainen. Se lähti kuljettamaan meitä kohti pimeää ääretöntä, jonka pimeydessä meitä odotti Karjuva Monarkki, Roaring Monach, jäävuori josta löytäisimme etsimämme.
Matkalla otus jaaritteli Ylpeiden Pilareista, muinaistein primordiaalien, Ikiaikaisten sääriluista muodostuneista mustista monoliiteista. Luomistarina oli kelpo selitys Aon, ylimmän entiteetin primitiivisestä halusta luoda täydellistä maailmaa, siinä epäonnistuen. Vaikka tarina lienee muodostunut vain uskomattomien muodostelmien tueksi, on paholaistenkin halu selittää maailmanjärjestystä sinänsä mielenkiintoinen. Varsinkin yhdistettynä vääristyneeseen käsitykseen muun maailmanjärjestyksen suojelulta kaaosta vastaan, on olentojen ajatusmaailmassa nähtävissä mielenkiintoisia viitteitä celestiaalien käsitykseen.
Pohdintani sai kuitenkin jäädä, sillä ylittäessämme mustan Styx-joen ylittäviä jäälauttoja, jouduimme silmänkääntöilluusion uhreiksi. Hämääntyessämme olemattomasta, iski selkäämme jäälisko. Onnistuimme kuitenkin sitomaan sen taian ja tulen avulla, mutta jokin sai liskon puhkumaan hyisen polttavaa henkäystään niskaamme liki tauotta.
Olimme liki lyöneet suomukäärmeen, kun se viime köhäyksellään jäädytti poloisen Aelithin. Tyttö oli jälleen lähtenyt liian kevyissä hepeneissä liikenteeseen. Onneksi saimme hänet vielä jalkaille, ja juuri parahiksi, sillä Karjuva Monarkin silhuetti näkyi jo läheltä taivaanrannan punaista ukkosmyrskyä vasten.
Ensikosketus hyytävään helvettiin oli saatu, ja matkamme kohti Karjuvaa Monarkkia jatkui. Mutta saavuttaaksemme yksinäisen jäävuoren, jouduimme seuraamaan Ilupir pikkupaholaista vielä pitkän tovin. Matkamme pysähtyi ihmettelemään muinaista Hemanheken helvetinkonetta, joka oli lyöty rikki jo aikakausia sitten, mutta sen ontto runko yhä muistutti muinaisista veriteoista. Mutta samalla kohtasimme paholaisen nimeltä Numunzir, näitä autioita Styygian läänejä hallitsevan Lordi Ommothotin airueen. Paholainen olisi varastanut sielumme, mutta meille taattu koskemattomuus esti tätä, mutta paikalle vaanineet talvisudet eivät olleet sopimuksen piirissä. Pirun paetessa nauraen paikalta, jouduimme nylkemään hirmuhurttia hyvän tovin.
Jätimme hurtat ja helvetinkoneet taakse, mutta sodan jäljet näkyivät jäillä murtuneiden miekkojen ja särkyneiden kypärien muodossa. Silti vuori läheni kaiken aikaan, ja lopulta jäljellä oli vain viimeinen nousu karkeita vuoren sivua nousevia portaita pitkin. Ilupir kiitti yhteisestä matkasta, mutta päätellen tämän jo rienaavasta salanimestä, ei matka ollut olennolle mieluisa. Mutta tuttavuus vaihtui toiseen, sillä salaman saattelemana ärjy harmaakääpiö ilmestyi eteemme. Horkom Horniska oli äärimmäisen epäluuloinen, mutta viittaus Purppuravelhoihin sai tämän lopulta laskemaan suojauksensa, ja kutsumaan meidät hänen linnakkeeseensa.
 |
| Horkom Hellneck |
Horniskan jäävuoren sisään rakennettu laboratorio oli vaatimaton, mutta hänen tutkimusaiheensa, Ikiaikaisten Polut, tasojen fabrikseen ankkuroimattomat tasojen väliset portaalit, olivat jotain aivan muuta. Yhdessä mestari Yosgip Pennwiblen kanssa, he olivat kartoittaneet Styx-joen Karjuvan Monarkin ulottuvuusrepeämää, jonka uskoi olevan yksi poluista. Raumring-Jäätuleksi kutsumansa kaksiosainen repeämä oli vielä hiljakkoin palanut tasaisena valkoisena liekkinä, mutta liekin räjähtäessä äkillisesti, poloinen Pennwible immoloitui totaalisesti. Tai niin Horniska luuli, mutta lepattaen palavasta liekistä löytyi rytmi, ja salainen Harpisti-Moorsetettu viestin alku.
Duergar-tutkija pyysi meitä lähestymään Raumring jäätulen alalähdettä, jonne Yosgip katosi, saadaksemme jäätulen käynnistettyä uudelleen, ja mahdollisesti Yosgipin viestin kokonaisuudessaan nähtäville. Hän tarkkailisi ja kirjaisi viestin ylälähteellä, samalla pitäen häntä jo pitkään kiusanneet Ghradin Mustan Pataljoonan kätyrit kaukana.
Vaan paha missä mainitaan, Jäätulen kammion salvattu alaluukku murrettiin auki, ja tusinoittain mustia luisevia kalmoja vyöryi kimppuumme. Niiden voittaminen sujui meiltä kuitenkin rutiinilla, vaikka ne yrittivätkin murtoa jykevimmillä sotureillaan. Mutta Horkom ei nähnyt syytä aikailuun, vaan patisti meidät kohti Karjuvan Monarkin mystistä ydintä. Pitkään emme joutuneet laaskeutumaan kapeita jääportaita, kun saavuimme porttihuoneseen. Sen vartija, panssaroitu paholainen Ollofos, hätisti Horkomin luotamme, sillä hänellä oli porttikielto syvyyksiin. Saatoimme vain arvailla syitä, kun paholainen kertoi orjuuttavansa sielumme tuhanneksi vuodeksi Lordi Ommothothin legioonaan, ellemme voittaisi tätä yksinkertaisessa noppapokerissa. Ja vain pienellä ketkuttelulla me voitimme, joskin paholainen taisi tyytyä kernaasti pelkkään pelailuunkin.
Vartijan jälkeiset käytävät muuttuivat kuin vaivihkaa lasisen jäisiksi, ja niiden lukemattomat tahot heijastivat värejä kaikissa prisman sävyissä. Sävyihin hiipi kuitenkin varjoja, aavemaisten olentojen lähestyessä meitä kristalliseinien lävitse. Ne osasivat loitsuja, joihin vastasimme väkevästi, mutta saimme pian tuta prismaattisten seinämien heijastavan ja tehostavan loitsuja räjähdyksin. Onnistuimme kuitenkin räjäyttämään vastuksemme entistäkin olemattomampaan muotoon. Mutta kristallikäytäviä seurasi astraaliavaruuden halki kantava silta, ja sen perästä viiden kristallikallon järjestämä arvoitus. Päättelimme myös Mestari Yosgipin levänneen huoneessa, sillä löysimme maahismaista irtaimistoa.
Hioimme nystyröitämme pitkän tovin, kunnes kallot löysivät paikkansa, ja matkamme syvemmälle Karjuvan Monarkin uumeniin jatkui. Saavutimme valtavan seinämiltään avonaisen kammion, jonka keskeltä Raumring jäätuli puhalsi, kymmenien ellei satojen Mustan Pataljoonan luurankojen kiipeillessä toistensa päälle kuin hyönteiset, yrittäen yltää sen polttavan kylmään kirkkautteen. Kammion ulkopuolella, pilarien takana, avautui astraaliavaruus pilvimäisine nebuiloineen. Mutta suuri synkkä lisko luikerteli luoksemme, sylkien vihaa ja kuolemaa. Mustan Pataljoonan komentaja, Varjojen Ghrad, iski kimppuumme koko lohikäärmemäisellä häijyydellään.
 |
| GHRAD |
Vaan ei käy käärmeiden uhmata velhoja, sen sai myös Ghrad oppia tuhoutuessaan loitsuihimme. Uupuneina koitoksesta, aloimme silti oitis ratkoa Jäätulen rytmin kääntämistä. Intuitio otti meistä vallan, sillä tunsimme aiemmin haltuun ottamamme Mustasauvan vetovoiman kohti jäätulta. Iskemällä sauvan valkeaan, valkoinen tuli paukahti ja alkoi sykkimään uuteen, pidempään frekvenssiin. Liki tyrmättyinä, kiiruhdimme vauhdilla takaisin Horkom Horniskan luo, jonka oli onnistunut tulkita Yosgipin jäätuleen jättämän viestin. Hän löi sen kouraamme, sillä Vuorenseinämän taottuun oveen kumahti raskaita lyöntejä. Lordi Ommothot leegioineen oli saapunut, kenties paholais-Numunzirin vaateesta. Horkom tiesi kuitenkin pakotien, ja saattoi meidät pakoon lentäen pitkin Raumringin hormia, itse jäädessä toppuuttelemaan ja harhaanjohtamaan Läänin Lordia.
Vaarallinen nousu toi meidät Styygian taivaalle, ja näimme kuinka vuoren edustan jääkentät todella olivat suuren sotajoukon kansoittamat. Lihavan lordin pälyillessä pakoamme, vanha tuttumme ilmojen tason Talorgan ja tämän lentävä Innel tähtilaiva kurkottivat luoksemme tasojen välistä, ja pääsimme turvaan ennen lentävien paholaisten taivassyöksyä. Helvetin järkyttäminä, luimme Horniskan kirjaileman viestin. Yosgip oli kadonnut maailmojen väliin, Valkoiseen Verhoon joka oli alati laajenava ja tasoja nielevä. Yhdeksännen Piirin Therior ja Ruar-tel-quessirin Ikiaikaisten Polku, olisi tiemme maantasolle, josta Yosgip arveli kaiken saaneen alkunsa. Unenomaisen usvaisen avaruuden lipuessa tähtilaivan ohi, Talorgan otti suunnaksi Klarionin Kierteen, sillä ennen jokaista hyppyä oli syytä vetää hetki henkeä.