Chapter VIII - part one - No River to take me Home

Taivashaltia Talorgan oli juuri pelastanut meidät Styygian jäisestä helvetistä, ja saimme hetken levon hänen Ennel-tähtilaivallaan. Kromikaavut harteillamme, olimme suojassa realmspace-astraaliavaruuden epäsuotuisilta vaikutuksilta, mutta Talorganin matkaseuruetta viittakaan ei kätkenyt. Pararror, aarakocra exile, oli omien sanojensa mukaan Sulkaliikkeen jäsenenä epäsuosittu Aaqan Tuuliherttuaiden hegemoniassa, mutta eipä hän persoonanakaan kummoinen ollut.

Äärisfäärien virtausten vietävinä, kuljimme kohti Klarionin Kierrettä, josta Jäävelho Trullus Netskin oli lähettänyt Talorganin velhokkoa pelastamaan. Mutta pula seurasi kannoillamme, sillä astraalipyörteet kävivät sankoiksi taika-aluksen ympärille, kun yhtäkkiä joukko kovakuorisia jättiläispainajaisrapuja syöksyi kannelle, tarkoiteuksenaan ruokailla pehmeällä velhonlihallamme. Kävimme voimin niitä vastaan, mutta krustaanien peittoamiseen ei riittänyt singulaarinen päihitys. Ne halkesivat kuin hummerit, ja päästivät sisältään esiin lonkerontäyteiset toisen asteen hirviöt. Jos ei näistä olisi jo kylliksi velhoille ollut iltapuhdetta, saimme kimppuumme myös näkymättömissä pysytelleen herramielen. Illithidi, mielennylkijä Vogak teki näyttävän paluun, iskien meitä mieliä murtavalla mentaaliposauksellaan.

Vaan ei ollut toistaminenkaan Vogak mielennylkijän, sillä me surmasimme sen kieltämättä mestarillisesti kultivoidut palvelijat, ja miltei sen itsensäkin. Se jätti silti mieliimme raskaan painon ja saatoimme vain arvuutella sen tarkoitusperiä. Polkumme leikkasivat toisensa jollain tavoin, mutta tapa jolla väitetysti häiritsimme illithidien tietä oli meille vielä tuntematon.

Niin johti matkamme takaisin Klarionin Kierteelle, joka hohti kuin valtaisa pronssikoru rauhaisan laakson keskellä. Astraali-ilman tuntuessa vielä kirpeästi sieraimissa, pääsimme ihastelamaan Talorganin tähtilaivan ilmalaituria, jonka Tharek Teräsotsa miehineen oli jo ehtinyt taivashaltialle valmistaa. Ilmasta käsin oli myös selvää, että Klarionia ympäröivä raunio kylä alkoi hiljalleen heijastella kukoistuksensa aikoja, sillä useat taivaalle nousevat tulisijojen savukiehkurat kertoivat omaa tarinaansa onnellisista pikku kodeista.

Tharek Teräsotsa raportoikin pian henkilökohtaisesti edistyvistä rakennustöistä Kierteen sisällä. Uusia huoneita oli taas saatu kaivettua esiin, mukaan lukien juhlasali sekä pian valmistuvat, velhokolle eli meille, tarkoitetut yksityiskammiot. Teimmekin jo alustavia varauksia huoneiden sijainneista.

Hauska heppu Nirvan Kuparjuuri ilmesti myös kärppänä paikalle, ja kierrätti meille myös Klarionin Kylän kuulumiset. Puolituisten ja kääpiöiden lisäksi kaupunkiin oli asettunut myös ihmisnainen Primrose Gest, joka oli tehnyt mainetta aiemmin muun muassa Sigilin keskuskaupungin kauppiasalueella. Hänen kontakteillaan ja varannoillaan voisimmekin toimittaa arkipäiväiset transaktiot ja tarpeet vallan vaivattomasti.

Paluumme kunniaksi puolituiset halusivat järjestää juhla-illallisen, jota emme tietenkään kaltoin katsoneet. Mutta odotellessa kattauksen valmistumista, ehdimme keskustella Mestari Yosgip Penwibblen kirjeestä vielä tovin. Hän viittasi Yhdeksännen Piirin Therioriin ja Ruar-tel-Quesserin Ikiaikaisten Tiehen. Koros jättikin kutsukynttilän palamaan uuteen huoneeseensa, sillä hänen käsittelijänsä Ardas Sanansaattaja saattaisi saada sanan ylös sekulaarisen piiristön tasoilla. Todettiin myös että muinais-haltiaa, seldruunia henkivä tavutus viittaisi vahvasti seuraavan merkittävän etapin vievän takaisin Aelithin kotikonnuille.

Puolituisten kattama illallinen oli mitä mainioin, Flynrik Säkkilän avotulella loimuttaman Vihreiden Kukkuloiden lampaan maistuessa huomattavasti enemmän elämältä kuin tähtipölystä generoitu taikapuuro. Jospa Wilmor Musmyr-mieli kävi pihistelemässä herkkupaloja kun katse vältti. Yön laskiessa raskaan verhonsa Klarionin laaksoon, ei kaikkien tunnelmassa ollut kadehtimista. Nirvan Kuparjuuri oli kokenut sydänsuruja, Martha Kultakiulun vastattua kieltävästi tämän kosintaan. Aelithin keskustellessa myös Marthan kanssa tapahtuneesta, oli synkkämielisyys saanut yliotteen poloisesta Nirvanista. Vapaan Linnun sävelmien soidessa Pararrorin ilmaharpusta, Nirvan oli kiivennyt tähtilaivan ilmalaiturille, silmäillen alas kohti juhlia. Vaan ei hennonut Martha poloista houkkaa täysin hyljätä, ja saimme Kuparjuuren laskeutumaan alas ja luopumaan synkistä suunnitelmistaan. Nuori lempi on palavaista, mutta niin oli myös Jäävelhon kutsu varhain seuraavana aamuna.

Vierivä kivi ei sammaloidu, ja sammaleesta tätä velhokkoa ei ole tunnettu!