Chapter X - Age of Steel

 Lyötyään Lordsword Mangzokarin  Neb-Kucutin valkean temppelin juurella, oli vielä ratkaistava kuinka sen yön mustat temppeli ovet avattaisiin. Koros löysi onneksi yhteyden vaa’an tähtikuvioon, ja zubeneschamali taikasanalla temppeli aukesi meille, jahka päihitimme taikavalot, jotka ovi riesaksemme lähetti. Sisällä Yhdeksännen Piirin Therionin airut Sembison pisti meidät odottamaan toisen arvoituksen äärelle. Saatoimme vain haikailla pääsystä temppelin kivipuutarhan läpi, joten ratkaistavahan tuo oli. Pian yhdeksästä punnuskivestä oli löydetty painavin ja Othaem Therion oli valmis ottamaan meidät vastaan.

Tuo muinainen kartograafi kertoi meille Ruar-tel-Quassari olevan yksi Ikiaikaisten Poluista, ja sijaitsevan Arvandorin tasolla Corellonin polun päässä. Aelith näki näyn edessään, jossa Ikuvalkot, Oron Oioloisse vuoret, Kultaiset niityt, Cilinduine kristallijoki, metsän ja Arvandorin sinihehkuisen taivas olivat täydellisessä suhteessa toisiinsa. Tätä näyn paikkaa meidän olisi etsittävä ja Aelith aavisteli sen sijaitsevan syntykotonsa Eveningfallin sivun tiluksia. Mutta Theriom katosi näyn myötä, ja temppelin kivihiekka pohja alkoi kohota kuin kuiva nousuvesi. Kauhuksemme kohoavan hiekan seassa uiskenteli metallinen peto, joka syöksyi kimppuumme kuin valtava vasama. Vaan kuin tilauksesta, Talorgan miehistöineen saapuivat Ennel-tähtilaivalla noutamaan väsyneet matkalaiset jälleen kyytiinsä.

Seuraavana päivänä olimme takaisin Klarionin Kierteellä. Kääpiöt olivat rakentaneet teleportaali huoneen vihdoin kuntoon, ja sovimme järjestävämme sen kunnostuksen Taramakkin Torneilla. Kesken keskustelumme Tharek Teräsotsan kanssa, Wilmor Musmyrmieli saapui hakemaan oikeutta Tharekin miesten perseilylle hänen koivikossaan. Lupasimme tarkistaa tilanteen, ja katso ja koe, kääpiöt olivat hiiltäneen niin ahnaasti klapia, että metsä itsessään oli alkanut kummittelemaan. Toruimme Tharekin ahneutta ja sovimme kiintiöhakkuista sopivan suojavyöhykkeen kera. Kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi puiden aaveet, jotka hävitimme.

Lopulta Purppuravelhojen tornit kutsuivat jälleen. Pitkä patikka tasojen halki alleviivasi teleporttihuoneen käyttöönoton tarvetta, ja torneilla varasimme välittömän audienssin velhotar Talvikodon kanssa. Hänen adjutanttinsa Nicolo lupasi sellaisen järjestää.

Odotellessa kävimme tervehtimässä kirjaston pitäjä Merethyliä, joka oli löytänyt mielenkiintoisen kirjan Aelithin sukupuusta. Kirja oli itsensäkirjoittava, ja myös Aelith löytyi kirjan sukupuusta, mutta mainintaa hänen isoäidistään ei ollut. Kirjastonhoitaja lupasi tutkia asiaa, ja muutamaa muutakin.

Alodia Talvikoto

Lopultakin saimme päivällisen yhdessä Suur-konjurantti Alodia Talvikodon kanssa. Hän kuunteli mielellään vaiheistamme, pyysi takaisin Mustakristallisauvan, jonka olimme haalineet Clangornin tasolta ja kastaneet Styygian jäätuleen. Hän kertoi vastineeksi Purppuravelhojen työryhmistä, joiden vallitseva teoria materiantason katoamisesta viittasivat dimensionaalisien linkkien venymiseensekä  suoranaisiin fabrisrepeämiin planaarisesti herkillä alueilla.  Saatuamme lupaukset rahoituksen jatkumisesta sekä teleportaatiokammion restauroinnista, hyvästelimme velhottaren poistuaksemme kohti Arvandorin keijutasolle vievää portaalisalia. Onneksemme tapasimme vielä Moldrog väkihiiden. Hän nimitti itse itsensä Klarionin Kierteen uudeksi santarmiksi, emmekä tohtineet kieltää innostuksesta kärsivää miestä.

Arvandor

Arvandorin portaali vei meidät kukkakehälle keskelle taikametsää. Kaukana hohtilvat Ikuvalkot, ja Menadhilin haltiasuvun smaragdilinnat. Ilma oli kevyttä ja sai mielen nopeasti kevyeksi, ja hetkeksi maailman murheet olivat tiessään, ja suonissa virtasi vain kutsu tanssiin. Onneksi naureskeleva satyyrin nulikka Nitti palautti mielen vakavaksi ja lähti matkaoppaaksemme. Nuorelle Aelithille valkeni, että tämän suku oli ottanut hänen lähtönsä vakavasti, eikä hän välttämättä saisi jatkaa matkaansa, mikäli kohtaisi isänsä. Joten pyrimme välttämään sukukokousta.

Matka tyssäsi kuitenkin veritekoon, sillä satyyrin peura-ystävä Fanfan oli surmattu kotipuronsa varrelle. Vaikka arvasinkin haltiatason olevan armoton paikka, en ollut valmistautunut taistelemaan koirankuonolaisia vastaan, jotka olivat putkahtaneet tasorepeämästä. Jälleen uusi todiste että maailmamme fabris olisi peruuttamattomasti disintegroitumassa. Gnollien vankina ollut haltia kiitti meitä, ja jatkoimme puolestamme matkaa kohti Aelithin näkemää viiden maiseman konjuktiota, Ruar-tel-Quesserimin Ikiaikaisten Polku kohti materian tasoa ja Faerunin kadonnutta maailma odotti meitä edessämme. Lausuttuaan Corellonin kielellä noiden viiden maiseman haltianimet, onnistui Aelithin avata musta viisikulmainen pentagon eteemme.

Mutta vapautettu haltia oli ehtinyt kielimään meistä ja matkallemme asetettiin vielä yksi este, Aernor Eveningfall, Aelithin isä. Hän määräsi tytärtään palaamaan, syyttäen muun muassa Jäätuulten Enebishtä tyttärensä kaappauksesta. Vaan prinsessa koki tehtävänsä olevan kesken, ja valitsi Polun, vasten isänsä toiveita.

Olimme saapuneet harmaaseen avaruuteen, värittömään nebulaan joka muistutti varjolohikäärme Gradhin valtakuntaa Ärjyvän Monarkin ytimessä Styygiassa. Silmämme valkoisina hohtaen, otimme askeleita eteenpäin, vain kohdataksemme odottamatonta. Ensin meitä lähestyi Aelithin isoäiti, joka toivoi tyttärentyttärelleen voimaa ja vahvuutta kantaa merkkejä, joita hänkin oli joskus kantanut. Tämä väistyi Mestari Pennwibblen tieltä, joka spekuloi briljantisti monisäikeisestä olemassaolosta ja ulottuvuusneksuksesta. Vaan en kuullut oppi-isäni johtopäätöstä, sillä synkkä jäätuulen mies, Menggesun al-Bajuri yritti surmata Enebishksen. Tämä jäi kuitenkin aatteeksi, sillä harmaus kirkastui kolossaalisen valkoisena hohtavan hahmosilhuetin voimasta, jonka Koros sai kuiskattua olevan ”Dayman”.

Samassa löysimme olevamme taistelussa tekomme peilaavan entiteetin kanssa, joka lukitsi Koroksen sisäänsä. Tuo kaksiulotteinen muoto peilasi loitsujamme väkevästi, mutta sinnikkyys ja onni mursivat sen kahtia, ja lopuksi pirstoivat sen. Kunnes ilma oli jälleen rikasta, ja pimeyden ylle levittäytyi tähtitaivas. Vanhat puut vihannoivat yötuulessa, ja ymmärsimme olevamme vihdoin perillä, olimme löytäneet materian tason. Koros arvioi tähdistä ja puiden muinaisuudesta sijaintimme Cormanthorin ikimetsän eteläreunan, joka toimisi hyvänä sijaintina aloittaa arvoituksen ratkaiseminen.

Mutta luoksemme juoksi hätääntynyt ukko, repaleisessa kaavussaa silmänsä täynnä pelkoa, pyytäen apua. Ihmettelimme miltä, kunnes kolme kookasta raakalaista aloitti ryntäyksen kimppuumme teräasein ja lihaksiaan pullistellen.

Viritin liipasinpeukaloni taakse, valmiina viimeistelemään tomunpurijat uskollisella viidesti-laukeavallani, kun ei mitään. Vasamat eivät singonnetkaan sormistani. Kylmä hiki peitti otsani ja tunsin kuinka veri katosi kasvoiltani. Taika oli poissa. Nauraen kuin ulvova peto, kolmen barbaarin päälikkö nosti ruosteisen kalpansa ilmaan ja riekkui rumalla clondathianillaan: ”Time of the Arkana has ended, THE AGE OF STEEL HAS BEGUN!”

 

Me olimme kusessa.